torstai 28. helmikuuta 2008

Mineilyä



Tässä komeilee ote ensimmäisestä roomboxistani. Boxi tulee 60- vuotis syntymäpäivälahjaksi ystäväni isälle. Pikkuisen vielä puuttuu, mutta ei malttanut olla kuvailematta ja bloggaamatta. Valmiista kuvia sitten myöhemmin.

sunnuntai 24. helmikuuta 2008

Viikonlopun aikaansaannoksia


Viikonloppu on lyhyt, mutta kyllä siinä jotain ehtii. Tämä pipo on tilaustyö. Lankana Novita Teddy ja mallin "pohja" uusimmasta Novita-lehdestä. Kuvaus mallina on oma poika, Väinö 1v 8kk. Haasteellisinta oli kuvan saaminen kun kamera kiinnosti niin kovasti.


Tilda himoissani leikkelin tilkut valmiiksi torkkupeittoon. Malli on kirjasta Sew pretty home style. Taitaa olla ensimmäinen tilkkutyöni, jossa tilkkujen leikkaus EI ole suurin työ. Edessä mahtava käsintikkaus urakka.
Pahoittelen edelleen kuvien huonolaatuisuutta. Nämä sääolot eivät liioin palvele bloggaajaa.

maanantai 18. helmikuuta 2008

Joskus onnistuu


Ihan mahtava lautanen tuli. Ja ihan vahingossa. Lasitin ensin väärällä lasitteella kun millä alkuperäisen ajatuksen mukaan piti, mutta tuplauksen jälkeen lopputulos on aivan mahtava. Kuvat vähän hämäriä, mutta kai tuosta jonkun käsityksen saa.



lauantai 16. helmikuuta 2008

Tildaadidaa


Töissä järjestettiin Salainen Ystävä hommelit. Ystäväni sai nämä sukat Ystävänpäivä lahjaksi. Lankana Novitan 7-veljestä moniraita. Malli on omasta päästä veistelty.

Tämä minun Kitten mohair Kiri meinaa ufoutua. Ei millään jaksais neuloa loppuun ja menossa on sentään 11. mallikerta ja todennäköisesti viimeinen ennen chart 3. Lanka uhkaa loppua.


Ja sitten tämä Tilda - hössötys. Kaveri osti kirjan ja sen nähtyäni oli pakko saada oma. Se taasen on johtanut järkyttävään kankaiden hamsteroimiseen. Osa on paikallisesta kangaskaupasta, osa Lapp-Elisalta ja osa on kirppislöytöjä. Vielä kun olis aikaa ommella.

tiistai 12. helmikuuta 2008

S#ny paketti saapunut


Tässä ensimmäisen vastaanottamani s#ny paketin sisältö kaikessa komeudessaan. Sukat ovat juurisopivat ja kool-aid värjätyt ;) on tainnut ystäväni käydä vakoilemassa hommiani. Kiitos paljon sinulle... ken lienetkin.