keskiviikko 27. lokakuuta 2010

Tuoretta pikaruokaa

Alle tunnissa järvestä pannuun. Tätä voi kutsua Todelliseksi pikaruoaksi. Ja mikä parhainta se on vielä terveellistä ja takuulla lisäaineetonta.
Osasta muikkuja löytyi vielä mätiäkin,jonka pakastin.
Kaikilla toki ei ole mahdollisuutta päästä kalaan, mutta siinä tulevatkin kauppahallien kalatiskit avuksi.

Resepti on superhelppo:

Tuoreita muikkuja
Leivitykseen ruisjauhoja ja suolaa
Paistamiseen voita ja öljyä.

Itse käytin ovariinia kun ei sattunut voita tälläkertaa olemaan.

Ja sitte veitsi käteen ja naatitaan.
Published with Blogger-droid v1.6.3

maanantai 18. lokakuuta 2010

Työhuone

Lokakuukin se on ehtinyt jo puoleenväliin. Syyskuu kuusine ( lue yli 10 ) vaatteineen meni iloisesti sairastellessa.

Viimepäivät olen laitellut tulevaa työhuonettani kuntoon. Makuuhuoneen ahdinko alkaa olla jo voitettu, mutta vielä sitä kunnon leikkuupöytää ja muuta odotellessa olen laitellut näitä muita tykötarpeita. Suunnaton lehtien paljous on nyt yhdessä kaapissa ja järjestyksessä!
Published with Blogger-droid v1.6.3

keskiviikko 1. syyskuuta 2010

Syyskuu kuudella vaatteella

Pitkän hiljaisuuden (lue-kuuman kesän) jälkeen hän tekee paluun.

Jaa-a kuinkahan tästä selvitään. Blogistaniassa hypähti ilmoille otsikon mukainen haaste ja vaatepersona ihmisenä päätin koettaa. Noh,sanomattakin selvää on,että vaikeaa tulee olemaan.

Ohjeet ovat lyhykäisyydessään:


1. Valitse korkeintaan kuusi vaatetta, joita käytät syyskuun ajan eli 1.-30.9. Myös legginsit, neuleet ja topit ovat vaatteita. Vaatteita saa siis olla myös vähemmän kuin kuusi. 2. Kuuteen vaatteeseen ei lasketa alusvaatteita, päällystakkeja, sukkahousuja, huiveja, kenkiä, koruja, hattuja, hansikkaita jne.
3. Kuuden vaatteen lisäksi saa käyttää erikseen myös urheiluvaatteita, yövaatteita ja bilevaatteita. Näissä kuitenkin kehotetaan tarkkaan harkintaan ja minimalismiin - miten tiukasti, siitä päätät itse. Jos sinulla on kaksi täysin samanlaista ja samanväristä vaatetta, ne voidaan laskea yhdeksi.
4. Luo ja julkaise omat sääntösi, jos tämä määritelmä ei sinulle sovi.

Omat vaatteeni ovat:
Mekko
Mustat farkut
Tunika
Legginsit
2 toppia (samanlaiset)
2 neulepaitaa (samanlaiset)

Lukumääräisesti siis 8, mutta vetoan vaatteiden identtisyyteen ja siihen,että neuleet on kierrätyskamaa ( ja joo-o olen turhamainen ).

Kassotaan kuin akan käy.
Published with Blogger-droid v1.5.8

perjantai 21. toukokuuta 2010

Ja reilua kuukautta myöhemmin

Juu, ei paljon ehdi polkkailla. Menny puutarhailu hommiks ku noi ilmatkin meni tommoseks lämpimäks.
:D


Kevään rakukassit.


Taimet poikineen. Leijonankitaa, keijunmekkoa, samettiruusua, mustasilmäsusannaa, lamopinaattia, kosmoskukkaa, sinipallo-ohdaketta, punakärsämöä, vesimelonia, munakoisoa...
Kaikki ei kyl mahtunu kuvaan. Ja osa muutti jo pihalle sekä kasvihuoneeseen.

Talon päädyssä oli raivostuttava sorarinne ja halusin siihen portaat. Varinaisilla rakentajilla kun meni aika muualla niin kätevänä emäntänä tein iha ite. Runko lekaharkkoa ja täytteenä soraa. Päälle sovittelin tiiliä, kiviä ja laattoja. Ite tykkään muut saa olla mitä mieltä tahtoo.
Piimät on kaapissa oottelemassa. Meinasin kaataa koko komistuksen päälle ja katsoa tuleeko sammalta.



Jotain on neulottukin, vaan kuvia vähän laiseen.
Pimeitä kuvia. Ei se tummaruskeakaan ole mikään edullinen kuvattava.
Malli: Clessidra by Gabriella Chiarenza Knitty: Spring 2007
Lanka: Opal
Puikot: 2,5 mm






Ja vielä pikakatsaus pihalle. Tässä sitä ois vielä lapiolle töitä.


maanantai 5. huhtikuuta 2010

Kyl mie sit joskus

Kun saan aikaseks. Tuolla noita makaa. Valmiita. Kuvat ottamati.
Näätte sit.
Hyvät keväät ja lotinat.



maanantai 18. tammikuuta 2010

Kirjahankintoja





Viimevuoden hankintoja kaikki, mutta ei ole vain tullut näitä vielä esiteltyä.
Päällimmäisenä pinossa Tsukiorin kolme aivan ihanaa ompelukirjaa. Syksyllä lainasin kirjastosta Ihanat mekot ja tunikat ja selattuani sen kertaalleen läpi halusin oman. Surffailtuani löysin myös lisää. Tarkka huomaa, että yksi on äitiysvaatteita käsittelevä, mutta ei, en ole raskaana vaan ostos oli ihan puhtaasti "sika säkissä" tuote. :D
Jean therapy on farkkukirja ja lähinnä inspiraatioksi hommattu.
Muuten ihan satunnaisia neulonta ja virkkailu teoksia. Romantic stylen ostin, jotta vihdoin saan oman Butterflyni (ravelry).
Ajan patinaa on aivan ihana vintage/tuunauskirja. Ja tonttukirja tuskin selityksiä kaipaa. Se tuli divarissa vastaan ja huuti suorastaan nimeäni.

EDIT: Jäi vielä tuo Käsityö. Virolainen käsityölehti jonka löysin paikallisen ruokakaupan lehtihyllystä joulun alla. Aivan mahtavuus. Tämän haluaisin jopa tilata, mutta lehdestä en ainakaan löytänyt tilaustietoja. Tietääkö kukaan saako tämän jostain myös kotiin kannettuna?

keskiviikko 13. tammikuuta 2010

Vuoden 2009 kirjasaldo



Virpi Hämeen-Anttila - Sokkopeli
Sara Gruen - Vettä elefanteille
Arvid Adiga - Valkoinen tiikeri
Stieg Larsson - Miehet jotka vihaavat naisia
Johanna Sinisalo - Linnunaivot
Gil McNeil - Oman elämänsä puikoissa
Anja Snellman - Lemmikkikaupan tytöt
Janice Y.K. Lee - Pianotunnit
Joanne Harris - Sarkaa ja samettia
Alan Drew - Vesipuutarhat
Sinikka Paavilainen - Samaa Unta-Kihalaparin kirjeitä sodan keskellä
Petri Karra - Haarautuvan rakkauden talo
Ulla-Maija Paavilainen - Sokerisiskot
Liza Marklund - Paikka Auringossa
Åsa Larsson - Musta polku
Pauliina Susi - Ruuhkavuosi
Isaac Bashevis Singer - Moskatin suku
Pauliina Susi - Pyramidi
Anssi Kela - Kesä Kalevi Sorsan Kanssa
Charlotte Chandler - Ingrid


Viimevuoden viimoiset


Nämä pikkutyöt katkaisevat pitkän hiljaisuuden. Kaikki viimevuoden valmistuneita.



Pieniä sukkia ja lapasia jämälangoista menossa lämmittämään vastasyntyneiden käsiä ja jalkoja.
Spiral cowl (ravelry) ja Tudora ovat edelleenkin korkkaamatta. En taida sittenkään olla kauluri ihmisiä. Spiral on Dropsin Alpakkaa ja Tudora OnLinen Kimiä.
Säärystimet oli tarveneule omasta päästä ja itse värjätystä Seiskaveikasta. Samoin sormikkaat oli tarpeeseen ja lanka oli Ravelryn suomalaisten vaihdon satoa
Heart & Sole/Red Heart Ltd.

Tällähetkellä täällä ei valmistu mitään. Suurin osa perheestä on flunssan kourissa allekirjoittanut mukaan lukien. Muutamat sukat on kyllä luotu alulle.